Suomen metsissä luonnonvaraisina elävät karhut

Karhu, tuo Suomen ja Venäjän kansalliseläin on Euroopan suurimpia petoeläimiä ja sen eri alalajeja tavataan eri puolilla Euraasian aluetta ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa suurin punnittu luonnonvaraisena elävä karhu on painanut 373 kiloa ja Kuusamon Suurepetokeskuksessa asuva kesy Juuso-karhu on painoltaan huikeat 483 kiloa. Harmaakarhut ja kodiakikarhut voivat kasvaa kotimaista lajiamme suuremmiksi ja painaa jopa yli 600 kiloa. Lajista pienintä edustaa syyriankarhu, joka elää Lähi-Idän alueelle ja on uhanalainen.

Näköaisti karhulla on melko huono, mutta sillä on hyvä kuuloaisti ja erittäin kehittynyt hajuaisti. Karhun ruokavalio vaihtelee asuinalueiden mukaan ja ruskeakarhun ravinnosta vain noin 30 % on lihaa, joka koostuu hirvistä, kauriista, kaloista, linnuista ja erilaisista haaskoista. Karhu syö mielellään marjoja, viljaa, erilaisia kasveja ja juuria. Useimmiten se säilöö tappamansa saaliin maahan, peittelemällä sen varvuilla ja osilla sekä talvisin lumen avulla. Karhu pysyttelee saaliinsa läheisyydessä ja syö siitä usean päivän ajan.

Karhut tulevat sukukypsiksi 3–5 vuoden ikäisinä ja pentuja naaraalle syntyy yleisimmin 2–4 vuoden välein. Luonnossa karhu voi elää reilun 20 vuoden ikäiseksi, mutta tarhoissa jopa yli 40-vuotiaaksi asti. Suomen pentukuolleisuus on 40 % luokkaa. Suomessa karhu nukkuu talviunta noin kuuden kuukauden ajan. Eteläisessä Suomessa karhu voi olla aktiivinen jopa ympäri vuoden, sillä ilmaston lauhkeus vaikuttaa talviunen tarpeeseen. Karhu valmistautuu talviuneen keräämällä kymmenittäin kiloittain itselleen rasvaa ja vetäytyy talvipesäänsä lokakuun tietämillä. Nukkuessa talviunta karhun kehon lämpötila laskee 33 asteeseen, mutta kantavana olevien naaraiden lämpö säilyy 37 asteen tietämille synnytykseen asti.

Asuinalueet ja määrät luonnossa

Suurin karhujen määrä on Venäjällä ja kaikkiaan maailmassa on noin 200,000 yksilöä, joiden elinalue vaihtelee Aasian aroilta karuun tundraan ja jopa lauhkeisiin sademetsäalueisiin. Suomessa karhuja arvioidaan olevan noin 1400–1500 yksilöä ja vuonna 2015 kanta oli kasvussa. Suomessa karhuja on kaikkialla muulla paitsi Ahvenanmaalla, keskittyen yleisimmin Itä-Suomen ja Lapin alueille. Suomessa karhu kuuluu riistaeläimiin, mutta sen pyyntiä rajoitetaan määrällisesti ja metsästyskausilla. Karhu metsästettiin lähes sukupuuttoon kotimaassamme 1900-luvun alkupuolella, jonka jälkeen kanta elpyi Venäjältä tulleiden yksilöiden myötä.

Rakkaalla eläimellä on monta nimeä

Muinaissuomessa karhu oli pyhä eläin ja sitä palvottiin, pelättiin sekä arvostettiin. Kansantarun mukaan karhu tuli maan päälle Otavan tähtikuviosta ja mytologiassa karhu on ihmisen sukua. Karhun pyytämisen jälkeen sille järjestettiin juhlat, eli karhun peijaiset, joilla karhua pyydetään palaamaan ihmisten ravinnoksi takaisin metsään. Suomalaisessa perinteessä karhulla on monta nimeä ja alun perin nimi karhu tarkoitti eläimen karheaa turkkia, mutta vakiintui ajan myötä lajin nimeksi. Karhua kutsutaan suomen kielessä mm nimillä otso, mesikämmen, kontio, metsän omena, nalle ja kouvo. Karhu on Satakunnan vaakunassa pääosassa, sekä esiintyy myös Euran ja Porin vaakunoiden kuvituksessa.

Karhun ja ihmisen kohtaaminen

Normaalisti karhu väistää ihmistä luonnossa, mutta puolustaa vihaisesti pesäpaikkaansa tai pentujaan, liikkeellä ollessaan. Yleinen ohjeistus on pitää meteliä metsässä liikkuessa, sillä karhu pakenee paikalta haistaessaan ja kuullessaan ihmisen olevan lähistöllä. Hyökkäykset ovat äärimmäisen harvinaisia ja viimeisen sadan vuoden aikana tiedetään karhun surmanneen ihmisen Suomessa vain yhden kerran. Kaupunkien ja asustusten lähimaastoon etsiytyvät karhut koetaan vaarallisiksi, sillä kesy karhu tulee liian lähelle talojen pihapiiriä ruokaa etsiessään. Tällaiset karhut joko kaadetaan erikoisluvalla, siirretään toiselle alueelle tai sijoitetaan mahdollisesti suurpetokeskukseen.